Tulevaisuuden taustoja

Alkuperäisestä ideasta

Lähestyin tehtävää alunperin pohtimalla aikaa, läsnäoloa ja stressikokemusta.

Tällä hetkellä on yleisessä keskustelussa paljon se, että ihmiset eivät enää jaksa maailman kiihtyvää tahtia, joka aikaansaa valtavaa stressiä ja riittämättömyyden tunnetta. Työelämässä vaaditaan enemmän ja tehokkaammin, vapaa-aikakin on monella hyvin organisoitua ja vain hyvin harvalla tuntuu olevan aikaa saati jaksamista siinä määrin kuin he sitä kaipaavat. Tuntuu, että jonkin aikaa maailman vauhti ja vaatimukset ehkä vielä kiihtyvät, mutta jossakin vaiheessa sen on väistämättä muututtuva - kamelin selkä ei loputtomiin kestä. Ihmisillä on nyt jo kaipuu aitoon läsnäoloon, niin kanssaihmisten kuin muunkin ympäristön kanssa, ja kiireettömyyteen, mutta ei vielä todellista kykyä tehdä asialle muutosta.

Teos, joka tällä hetkellä mielestäni ottaa asiaan osuvasti kantaa ja jonkalaisia tähän aikaan kaipaan lisää, on Saksassa Halberstadtissa toteutettava alunperin John Cagen sävellykseen perustuva "Organ 2/ASLSP". Kyseessä on maailman hitain ja pisin konsertti, joka on alkanut syyskuussa 2000 ja tulee kestämään yhtäjaksoisesti 639 vuotta.
http://www.john-cage.halberstadt.de/

Perussyy on toki maailman tahdin kiihtymisessä, mutta hyvin usein siitä syytetään myös elämän teknologistumista. Monessa yhteydessä melkein synonyymiksi aidon kohtaamisen puutteelle nimetään tietokoneet, internet ja muu virtuaalisuustodellisuus aivan kuin ne olisivat jotenkin mystisesti ottaneet ihmisen valtaansa ilman että ihmisellä itsellään olisi sen kanssa mitään tekemistä. Jos näin on, olisi tietysti yksinkertaisin ratkaisu luopua tai ainakin vähentää oleellisesti teknologian käyttöä. Kun en kuitenkaan usko, että vika olisi laitteissa sinänsä, vaan siinä mihin ja miten niitä käytetään, halusin ottaa alkuperäisessä ideassani teoksen toteuttamisvälineeksi nimenomaan uuden teknologian.

Esimerkkinä muutama nyt ajankohtainen uutinen; tulevaisuudessa ylletään varmaankin paljon pidemmälle:

- Britti- ja amerikkalaistutkijat ovat kehittäneet tietokonetta, joka päättelee ihmisen ajatuksia ja tuntemuksia ilmeiden perusteella.
http://www.mbnet.fi/uutiset/index.asp?Uutinen=2105

- Hollantilainen tekoälytutkija, tohtori David Levy ennustaa, että vuonna 2050 ihmiset ja robotit voivat mennä naimisiin.
http://www.livescience.com/technology/071012-robot-marriage.html

Vaikka tietokoneita ei voi syyttää kaikesta, yhdestä asiasta sitä voi syyttää: ihmiset voivat fyysisesti huonosti. Sekä työssä että vapaa-aikana moni asia tehdään tietokoneella, minkä seurauksena monella kiukuttelee selkä, niska ja hartiat, toisilla särkee päätä ja varmasti ihan kaikilla kropan tasapuolinen käyttäminen ja sitä kautta kehotuntemus ovat vähentyneet. Kauhukuva, mutta myös niin tosi, on ihminen, joka kiireisen, stressaavan päivän jälkeen notkuu kroppa jumissa yhä yöllä tietokoneella chattaamassa, kun ei muuten ehdi ketään tapaamaan, tietäen, että seuraavankin yön unet jäävät liian lyhyeksi. Monesti, kun joku kertoo siitä minkälainen olisi se kiireetön, stressitön aika, liittyy siihen myös ajatus fyysisestä rentoutuksesta ja hyvänolontunteesta.

Fysioakustinen tuoli on suomalainen keksintö 1980-luvulta. FA-tuoli on biofysikaalisen hoidon väline, joka perustuu ääniaaltoenergiaan ja siinä hyödynnetään 27-113 Hz:n siniääntä. Keho vastaa ääniaaltoihin vastinresonanssilla eli myötävärähtelyllä. Tuolia on käytetty eniten vammaisten ja vammautuneiden ihmisten terapiassa, mutta siitä on positiivisia kokemuksia myös terveillä henkilöillä niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin tasolla.
http://www.soundeffects.wlu.ca/newsletter/vol_03_issue_01.pdf , sivu 6-

Summa summarum: Tällä taustalla lähdin kehittelemään alkuperäistä ideaani. Idea oli luoda teos, joka on "paikka", joka mahdollistaa ihmisille toistensa kohtaamisen kiireettömyyden ilmapiirissä niin, että samaan aikaan myös keho saa lepoa. Toteuttamisen välineenä voisi käyttää kaikkea yllä mainittua, mutta myös kaikkea sitä mitä tulevaisuuden teknologia tuo tullessaan. Yhtenä lisäosana tuon tähän jo vuosikausia haaveissani kehittelmäni "univideot", laitteen, jolla voi tallentaa nähtäväksi kaiken sen, mitä mielessä liikkuu. Jo nyt on ollut joitakin taideteoksia, jotka ovat perustuneet siihen, että katsojan päähän asennetut anturit ovat ihmisen fysiologisia toimintoja mittaamalla ohjanneet sitä, mitä teoksessa tapahtuu. Minun tulevaisuuden teoksessani kysymys ei kuitenkaan olisi vain siitä, että jollakin mitattavissa olevalla ohjailtaisiin jotakin muuta, vaan siitä, että ajatukset ja kokemukset välittyisivät sellaisenaan. Lisäksi teoksen tekniikka mahdollistaisi myös informaation kaksisuuntaisen kulkemisen; teoksen kokijat voisivat välittömästi kohdata toisensa, kun informaatiota kulkisi sekä minulta sinulle että sinulta minulle.

Yksinkertaistaen teoksessani oli kysymys samasta kuin vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten oli tapana mennä päiväkausiksi kylään: kohdata toisia kiireettömyyden ilmapiirissä, jolloin myös mieli ja ruumis rentoutuvat. Tulevaisuudessa tämän voisi kuitenkin saada aikaan niin, että todellisuudessa kenenkään ei tarvitsisi matkustaa minnekään, mutta kohtaaminen olisi kuitenkin yhtä aitoa ja välitöntä. Siksi käytän myös sanaa paikka lainausmerkeissä. Tulevaisuudessa kaikenlainen virtuaalisuus on todennäköisesti sitä luokkaa, että tämä on täysin mahdollista langattomasti siellä missä kukin sattuu olemaan.



Mutkia suunnittelun matkassa

Useamman viikon kehittelyn ja pienen tauon jälkeen yllä oleva kehitelmä alkoi kuitenkin tuntua jotenkin keinotekoiselta ja tyhjänpäiväiseltä. Siihen johtaneet syyt olivat pääosin seuraavat:

a) Teknologiahurmoksen hiipuminen

Tarkemmin ajatellen en usko, että tulevaisuudessa - mikä ikinä tulevaisuus tässä yhteydessä sitten onkin, vaikkapa 40 vuotta - teknologialla on enää tällaista viehätystä kuin nyt. Yhä se varmaankin mahdollistaa uusia asioita, mutta on niin arkipäiväistä, että ne super-kokemukset tuotetaan jollakin muulla (ehkä ihiminen on tietoisuuden kehittämisharjoituksilla oppinut itse lukemaan ajatuksia ilman eri välinettä...). Käänsin katseeni tulevaisuudesta menneisyyteen ja 40 vuoden takaa löysin sellaisen mielettömän uutuuden kuin c-kasetti. Sekin on varmaan vuonna 1963 ollut mieletön tulevaisuuden väline, mutta kuka sitä muistaa enää ja kuinka hetkessä sen häviäinen tapahtui, kun 1980-luvun lopulla tulivat cd:t? Ehkä 2040-luvulla kaikki tämän hetkinen virtuaalisuus on enää sen ajan c-kasetti.

b) Tavaran määrää on pakko rajata

1900-luvulla ja varsinkin sen viimeisenä kahtena vuosikymmenenä tavaran määrä maapallolla on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Uskon, että tämä kehitys jatkuu aikansa, mutta tulee päättymään kuin seinään, jota seuraa ihan täyskäännös. Itse asiassa tavaraa (tarkoitan tavaralla laajassa mielessä ihan kaikkea tuotettua esineistä suuriin laitteisiin) aletaan jollakin konstilla vähentämään - siis ei ainoastaan tuotantoa rajoittamaan vaan jo olemassa olevaa konkreettisesti vähentämään. Ehkäpä siis alkuperäisen ajatukseni mukainen teos ei ole mahdollinen, koska kenelläkään tai missään ei ole 2040-luvulla enää sen käyttämiseen tarvittavaa välineistöä. (Ja jälleen: ehkä ihiminen ei tarvitsekaan, koska on tietoisuuden kehittämisharjoituksilla oppinut itse välittämään ajatuksia ilman eri välinettä...)

En löytänyt asiaan liittyvää tutkimusta, jota hain, mutta tämäkin linkki on mielenkiintoinen:
www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/ files/4557/86_2005_tyoseloste_vapaa-aika.pdf

c) Energiaa on säästettävä

Vähän samoilla perusteilla kuin kohdassa b saattaa olla niinkin, että suunnittelemani teos on käyttökelvoton, koska vaikka jollakulla siihen tarvittavat välineet olisivatkin, ei hänelle ole sen käyttämiseen tarvittavaa energiaa, sillä ehkäpä 2040-luvulla energian tuotantoa on säännösteltävä aiempien vuosikymmenien tuhlaamisen vuoksi rajusti. (Tai sitten: ehkä muuta energian tuotantoa ei tarvitakaan, koska ihiminen on tietoisuuden kehittämisharjoituksilla oppinut itse tuottamaa energiaa ilman eri välinettä...)



Mutkien kautta kierreltyöni olen siis lähessä samassa pisteessä kuin tehtävää aloittaessani. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, kun paljon on jo karsittu pois.